Klausuuri kuoli, herätköön uudelleen!

Olette ehkä huomanneet, että klausuuri tuhoutui parin viikon työskentelyn jälkeen.

Syksyn tuhosi käytännössä opintojen hamstraus. Kirkkohistorian metodikurssi ja estetiikan hamstratut luennot, yhteensä 16 tuntia, veivät siinä määrin aikaa gradun teolta, että homma jäätyi. Sitten vielä päälle metodiopintoihin liittyvä tutkimussuunnitelman teko, joka venyi ja venyi aiheuttaen ahdistusta, masennusta ja sitä kautta oravanpyöränomaisesti unirytmin sotkeentumisen. Tämä puolestaan esti tehokkaasti lokakuun käyttämisen työskentelyyn. (Toki mukana oli sekin, ettei minulla ollut rullakkoa.)

Kävin kotona, nollasin unirytmin ja olin hetken iloinen. Vaan sitten pistin kaiken taas ranttaliksi. Marraskuun alusta alkaen minulla olisi ollut rullakkokin Aleksandriassa, vaan en sitä käyttänyt, kun en herännyt oikeisiin aikoihin. En tee töitä yöllä, enkä viikonloppuisin - nämä olivat päälle jääneitä sääntöjä syksyn työskentelystä. Viikonloppu siksi, että olisi taukoa työviikon jälkeen, yö siksi, että yöllä on vaan ärsyttävä tehdä töitä.

Nyt on yritettävä vähitellen nousta. Näin Paulia tänään. Hän kannusti minua lähettämään hänelle jotain luettavaa. On pyrittävä saamaan jotain aikaan. Olen valvonut yön, menen nukkumaan illalla ja herään aamulla. Pyrin toistamaan saman huomenna: illalla nukkumaan, aamulla hereille. Saa nähdä, miten onnistuu. Ahdistaa.

Ja sekin ahdistaa ja masentaa, että olen feidannut kahden ystäväni luona käymisen nyt jo kaksi kertaa. Ensimmäisen flunssan vuoksi, toisen siksi, että sekoilin päättämättömyyteni kanssa. Jos luette, anteeksi.

Perjantaina täytän vielä vuosiakin. Paljon on mielen päällä. Saisi edes jotain selvitettyä... Vaikka sen unirytmin!