Sopivaan ja sopimattomaan aikaan

Olen liian pitkään ajatellut, että gradun tekoon tulee varata aikaa. Että sitä tulee tehdä sopivalla hetkellä. Tänään kierin sängyssä ja sain ajatuksia gradun etenemisen suhteen. Unettomuusongelma siis vaivaa; mutta nyt päätin, että älköön enää vaivatko: jos en voi tehdä gradua sopivaan aikaan, niin sitten sitä on tehtävä sopimattomaan aikaan!

Jos kerran Jumalan sanaa on julistettava ja teologisia asioita opetettava "sopivaan ja sopimattomaan aikaan", (2. Tim. 4:2) niin eikö sitten teologisia asioita tule tutkia sopivaan ja sopimattomaan aikaan?

Minulla on viime aikoina ollut mielessä dominikaaninen tunnuslause, contemplare et contemplata aliis tradere. Se kuvaa dominikaanien tavan seistä maailman ja klausuurin välissä, kuinka he toteuttavat mendikanttikutsumustaan: he toisaalta kontemploivat, pohtivat jumalallisia salaisuuksia, mutta myös jakavat niitä muille. Vita contemplativa ja vita activa sekoittuvat yhdeksi kokonaisuudeksi.

Itse olen viime aikoina keskittynyt vain jakamiseen. Olen puhunut teologian fuksien kanssa paljon ja olen kirjoittanut netissä paljon. "Teologian tekeminen" maailmassa on kuitenkin äärettömän kuluttavaa. Ilman kontemplatiivisia aikoja - viittaan tässä nyt gradun tekemiseen yksin, oikeasti ilman yhteyttä ulkomaailmaan - jakaminen on mahdotonta. Jeesuskin vetäytyi rukoilemaan.

Minun on nyt pakko alkaa opetella tekemistä. Työstämistä. Olisinpa oppinut tämän aikaisemmin; nyt sen opettelu on entistä suuremman tuskan ja hien takana.

Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä!
Lähetä minun luokseni enkelten joukko valaisemaan ymmärrykseni.
Lähetä minun luokseni se enkeli, joka valaisi Dionysioksen intellektin.
Avaa minulle jumalallinen pimeys, jotta en tyytyisi valoon, vaan tekisin työtä.
Armahda minua!