Symboli ja kuva: taustahistoria ja aistisuuden aspekti

Tänään kirjoitin symboli-käsitteen esihistoriaa ja hieman koskien symboli- ja kuva-käsitteiden aistisesta ulottuvuudesta. Aloitin symboli-käsitteen esihistoriasta. Käytin siinä Peter T. Struckin hyvää kirjaa Birth of the Symbol (Princeton University Press 2004), jossa hän käsittelee monia symboliin liittyviä kysymyksiä. Symboli on tarkoittanut alunperin (ennen 300-lukua eKr.) käytännössä objektia, joka on murrettu ja rikottu niin, että kaksi palaa (siis symbolit) sopivat toisiinsa kiinni. Tällainen yhteensopiva pala on toiminut sopimusten aikaansaaman oikeuden merkkinä. Toisaalta vastaava objekti on myöhemmin toiminut tunnussanana tai -merkkinä esimerkiksi sotilailla. Myöhemmin pythagoralaisuudessa symboli-termi on siirtynyt merkitsemään myös sanallista merkkiä, erityisesti sellaista, josta tunnistetaan saman kultin jäsenet. (Tässä merkityksessä myös uskontunnustus on symboli!)

Sen lisäksi, että kirjoitin hieman esihistoriaa, olen kirjoittanut tänään symboleiden ja kuvien aistisesta puolesta. Ne ovat aistisia objekteja. Niiden tarkoituksena on välittää jumalallista tai noeettista tietoa. Niiden aistisuus perustuu siihen, että ihminen on aistis-noeettinen olio ja tarvitsee aistisia objekteja voidakseen niiden kautta saada johdatuksen noeettiseen tietoon. Jumala on esimerkiksi antanut aistisilla kuvilla ja symboleilla välitetyn tiedon noeettiseen todellisuuteen kuuluvista enkelihierarkoista, jotka ovat sinänsä kuvattomia; aistiset objektit toimivat siis anagogisina, ylösnostavina, ja mahdollistavat noeettisen enkelihierarkian katselemisen. Tämä puolestaan mahdollistaa mimetiikan, eli näiden (toiminnan) jäljittelyn.

Tällä hetkellä tuntuu, että olen hiukan hukassa tämän kanssa, mutta kaksi sivua tänään tekstiä syntyi, eli en kai ihan hukassa vielä ole? Toivotaan...