Vielä illaksi Syyriaan
>> 8.9.10
Tänään opiskelin. Enpä olekaan tehnyt sitä vuosiin. Istuin nimittäin ensin neljä tuntia kirkkohistorian metodiopintojen luennoilla, joilla tajusin kauhukseni, että minulla on 8 tuntia metodiopintoja viikossa tämän kuukauden ajan. Olin lisäksi 2 tuntia Oiva Kuisman pitämällä estetiikan historian luennolla, joka oli hirveän kiinnostava (minulla on lisäksi myös perusteet-kurssi estetiikasta, eli opiskelen I periodissa 8 tuntia kirkkohistorian metodeja ja 8 tuntia estetiikkaa; se on kuitenkin 16 tuntia pois gradun teosta viikossa, eli pelkään vähän, että gradun teko hidastuu huomattavasti).
Tulin kuitenkin sitten Syyriaan, vaikka aluksi aikomus ei ollut. Tein alustavan tutkimussuunnitelman kirkkohistorian sivulaudatur-tutkielmaa varten. Sitten tarkastelin vain hetken aikaa Dionysioksen symboli-käsitettä, tästä tein erillisen postauksen. Pahoittelen niille, jotka etsivät tänään käännöksiä, niitä en nimittäin tehnyt.
Vielä mainitsen yhden asian. Olen nimittäin saanut lyhyen ajan sisällä kahdestakin suunnasta kehoituksen alkaa osallistua tiedemaailman toimintoihin, nimittäin erilaisiin symposiumeihin ja vastaaviin. Ensimmäinen ehdottaja (implisiittisesti) ehdotti, että olisin paikalla kuulijana, toinen ehdotti kuitenkin, että osallistuin myös esitelmöitsijänä. Jälkimmäinen linkkasi minulle Ateneumin sivuilta erään Call for Papersin, ja ehdotti, josko lähettäisin sisään abstraktin symbolin toiminnasta Dionysioksella.
Täytyy myöntää, että kiinnostuin ehdotuksesta. Deadline on 30.9., eli jos siihen mennessä uskallan lähteissä perustellen sanoa jotain Dionysioksen symboliteoriasta (ei siis niinkään soteriologiasta), niin sitten voin harkita kirjoittavani abstraktin ja lähettäväni sen sisään.
0 kommenttia:
Post a Comment